Niksi-Pirkka sticker

Päiväni aikuisena

Kuudesluokkalaiset pääsevät Yrityskyliin testaamaan aikuisuuden taitoja. Miten sujui päivä pormestarilta, rautakauppiaalta ja lääkäriltä?

Stora Enson toimitusjohtaja Munir saapuu lääkärin vastaanotolle verenpainemittaukseen. Työterveyshoitaja, työterveyslääkäri, ylilääkäri ja fysioterapeutti ovat juuri yhteispalaverissa suunnittelemassa yksityiselle lääkäriasemalleen mainoskampanjaa, mutta keskeyttävät ideoinnin potilaan vuoksi.

Ensin mittari sujahtaa vahingossa potilaan käteen väärinpäin, sitten se saadaan kohdilleen. Hoitohenkilökunta katsoo yhdessä laminoidusta taulukosta, että verenpaineen viitearvot ovat normaalit, ja kiireinen toimitusjohtaja pääsee jatkamaan töitään.

Fysioterapeutti Lucy ja hoitaja Elli eivät ole ennen tätä päivää tienneet juuri mitään omista työterveysammateistaan. Ja miksipä olisivatkaan, he kun ovat vasta 12-vuotiaita. He ja vajaa sata muuta kuudesluokkalaista oppilasta sekä Itäkeskuksen että Pasilan peruskouluista ovat parhaillaan vierailulla Helsingin Viikissä sijaitsevassa Yrityskylässä, jossa harjoitellaan työelämää.

Yrityskylä on ikään kuin pienoisyhteiskunta, jossa oppilaat tekevät päivän ajan ihan oikeita töitä. He ovat opiskelleet koulussa on jo aiemmin Yrityskylän – siis yhteiskunnan – toimintaa yhdeksän oppitunnin ajan. Suurin osa opettajista on myös saanut koulutusta aihetta varten. Lisäksi Yrityskylissä työskentelee koulutettuja vastuuohjaajia, jotka avustavat lapsia töiden tekemisessä.

yrityskyla rautakauppa

Yrityskyliä on ympäri Suomea yhteensä kymmenen. Niissä käy 85 prosenttia kaikista Suomen kuudesluokkalaisista. Myös yhdeksäsluokkalaiset käyvät Yrityskylissä, heistä vuosittain 80 prosenttia.

Tämän päivän oppilaista näkee, että he ovat innoissaan. He viuhuvat ympäriinsä touhukkaina, mutta keskittyen tarkkaan tehtäviinsä. Jokaisen yrityksen tilat ovat noin leikkimökin kokoisia erillisiä huoneita, jotka on sisustettu Yrityskylän kumppaniyritysten logoilla, tavaroilla ja kaikenlaisella muulla rekvisiitalla.

Pasilan peruskoulun luokanopettaja Anniina Kurki ihailee oppilaidensa heittäytymiskykyä yhdessä kollegansa Anna Nikusen kanssa.

– Lapset yllättyvät täällä itsekin siitä, miten paljon he osaavat. He kantavat vastuunsa, kun sitä heille annetaan, Anniina huomauttaa.

K-ryhmä on mukana kymmenestä Yrityskylästä viidessä: K-Raudan liike löytyy Viikin lisäksi Oulusta, K-Supermarket puolestaan Espoon, Turun ja Kuopion Yrityskylistä.

Tänään Viikin Yrityskylässä K-Raudan pisteellä tiskin takana palvelee kauppias Santtu. Hän kertoo tehtävikseen pitää huolta siitä, että asiakkaita kohdellaan hyvin, että kaikki työntekijät saavat palkkansa ja että laskut on maksettu ajallaan.

– Kun koulussa tutustuimme etukäteen työtehtäviin, tämä työ vaikutti kivalta. Halusin testata, miltä asiakaspalvelu tuntuu. Tänne on tultu kyselemään eri firmoista muun muassa työturvallisuusasioita. Se on ollut vähän jännää, mutta olen mielestäni onnistunut hyvin, Santtu sanoo.

K-Raudan seiniltä löytyy kaikenlaista pientavaraa, jota rautakaupoissa myydään oikeastikin, kuten maalisuteja, hengityssuojaimia ja pieniä koreja.

Yle Uutisten videojournalistiksi esittäytyvä Alia saapuu paikalle keltaisten kuulosuojaimien kanssa. Hän on saanut tehtäväkseen lainata ja palauttaa kuulokkeet, jotka vastaanottaa K-Raudan myyjänä työskentelevä Fartun.

– Mielestäni on tosi kiva idea, että pääsemme tutustumaan töihin tällä tavalla, Alia huikkaa ja jatkaa matkaansa muualle. Jokaisen oppilaan päivän kulkua ohjaavat tabletit, joihin on käsikirjoitettu eri töitä varten omat tehtävät. Niiden käsikirjoituksesta vastaa Yrityskylän asiantuntija Malva Envall. Hän on suunnitellut työpäivät Yrityskyliä tukevien kumppaniyritysten edustajien kanssa.

– Käsikirjoitan oppilaiden työpäiviä niin, että he pääsevät mahdollisimman aidon tuntuisiin töihin. Vuorovaikutus on tärkeää: asiakkaaksi voi tulla tuntematon, toisen koulun oppilas, Malva kertoo.

Isoja ja pieniä yrityksiä 

Yrityskyliä järjestävän Talous ja nuoret TAT:in toimitusjohtaja Jenni Järvelä huomauttaa, että kylän tarkoitus on tutustuttaa oppilaita paitsi yhteiskunnan toimintaan laajemmin, myös tarkemmin esimerkiksi kaupan alaan. Työ kaupassa kun on monelle nuorelle ensimmäinen kesätyöpaikka.

Yrityskylähanke pilotoitiin 12 vuotta sitten. Siitä tuntuvat pitävän kaikki: oppilaat ovat antaneet tapahtumalle keskiarvosanaksi 9, opettajat 9,2. Yrityskylä on myös palkittu maailman parhaana koulutusinnovaationa.

– Me toimimme sillanrakentajina näiden nuorten ja todellisten yritysten, pienten ja suurten, kanssa. Tutkimustemme mukaan nuorille on erityisen tärkeää työelämässä, että heitä kohdellaan aina tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti. Yrityskylä haluaa lisätä tätä ymmärrystä, Jenni Järvelä huomauttaa.

yrityskyla tauolla

Myös pienyritykset on Yrityskylässä huomioitu. Heitä edustaa kukkakauppias Rosa. Hänen luokseen voi tulla kulttuurisetelin kanssa, jolla häneltä saa noin kymmenen minuutin mittaisen opetuksen tekokukka-asetelmien teosta.

– Olen aina ollut kiinnostunut kukista ja tykkään suunnitella kokonaisuuksia. Voisin hyvin nähdä itseni yksinyrittäjänä tulevaisuudessa ja tehdä tätä työkseni, Rosa pohtii.

Kukkakauppiaan opissa ovat käyneet päivän aikana muun muassa sisustussuunnittelijat Sofia ja Maisa sekä työympäristökonsultti Alessia. Seuraavaksi heillä on palaveri UPM:n toimitusjohtajan Jedin kanssa, mutta kiireinen johtaja on tapaamisesta hieman myöhässä.

– Yrityskylässä kivaa on se, että saa tehdä asioita itsenäisesti. Tuntuu kivalta, että meille annetaan vastuuta omista tekemisistämme, tytöt sanovat. Kello kilahtaa kuulutuksen merkiksi. Lapset on jaettu kolmeen eri ryhmään: keltaisiin, punaisiin ja vihreisiin. Nyt on punaisten vuoro mennä tauolle, ja muut jatkavat töitä.

Demokratia tutuksi

Kaupungintalon edustalla päivystää päivän pormestari, Pasilan peruskoulun kuudesluokkalainen Saabiriin. Hän haki pormestariksi työhakemuksella, kuten muutkin oppilaat omiin rooleihinsa. Opettaja ilmoitti, että Saabiriin tuli valituksi.

yrityskyla pormestari

– Olen aina unelmoinut tulevani presidentiksi. Sitä työtä ei täällä ollut tarjolla, joten pormestarin työkin oli ihan okei, Saabiriin sanoo. Pormestarin työtehtäviin on päivän aikana kuulunut muun muassa useita kaupunginhallituksen kokouksia. Aamulla hän avasi päivän pitämällä puheen, jossa kertoi kylän säännöistä, kuten siitä, ettei saa roskata ja että kaikille pitää olla ystävällinen.

– Alkuun minua vähän jännitti puhua kaikkien edessä, mutta hyvin se meni.

Oppilaiden työpäivä alkaa aamulla kello 9.30 ja loppuu iltapäivällä kello 14. Päivästä kertyy heille jokaiselle ihan oikea palkka, noin viisi euroa, jonka he saavat käyttää Yrityskylässä esimerkiksi jäätelöbaarissa tai ruokakaupassa karkkipussiin. Mutta palkastakin maksetaan verot.

Kaupungintalolta löytyy puinen äänestyskoppi ja vaaliuurna. Päivän lopuksi pormestari ilmoittaa kylälle äänestystuloksen siitä, mitä yhteisillä verorahoilla tehdään. Oppilaat saavat äänestää käytetäänkö verovarat uuteen uima-altaaseen, teatteriin vai puistoon. Kuvitteellisesti toki.

Tällä kertaa valinta osuu uima-altaaseen. Demokratia on puhunut. Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 8/2022

JULKAISTU   3.8.2022TEKSTI   Rosanna MarilaKUVAT   Timo Pyykkö

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?