Niksi-Pirkka sticker

Tuhansia ihmisiä ja omaa aikaa

Superkauppiaat-tv-sarjan kuvaukset saivat Janne Saarelan ja Marjo Helisten-Saarelan huomaamaan, miten tärkeää on osata rauhoittua kiireisen arjen vastapainoksi.


Tämän oivalsin

Rauhoittumisesta

Superkauppiaat tv-sarjaa kuvattaessa havahduimme siihen, miten isossa roolissa työ on meidän arjessamme. Meillä on laaja ystäväpiiri, jossa on paljon kollegoita ja muiden alojen yrittäjiä. Arjessa tavataan harvemmin, yhteen kokoonnutaan pari kertaa vuodessa. Kauppiaan työssä annamme koko ajan 110 prosenttia itsestämme ja kohtaamme viikon aikana tuhansia ihmisiä. Sen vastapainoksi tarvitaan myös iltaisin omaa rauhaa, oma hetki pelkästään meille itsellemme.

Tiimihengestä

TV-kuvaukset olivat myös hyvä muistutus siitä, miten mahtava porukka meillä on täällä töissä. Kuvauksissakin meillä oli aina hauskaa, ja kuvausryhmä sanoi monesti, että teillä on aivan mieletön yhteishenki. Siinä oivalsi sen, että eihän yksikään yritys pyöri ilman sitä porukkaa, jonka kanssa yhdessä tehdään ja kehitetään asioita.

Kauppiuudesta

Aloitimme kauppiasuramme 15 vuotta sitten Pyhännän K-Marketista. Sieltä hyppäsimme Kannuksen K-Marketiin, josta matka jatkui päivälleen viideksi vuodeksi Kalajoelle K-Supermarket-kauppiaiksi. Seitsemän vuotta sitten palasimme Ouluun. Kauppias on aina asiakaspalvelija, ja oman työn arvostus tulee siitä. Pienellä paikkakunnalla kauppiaan rooli ja asema yhteisön keskellä on kuitenkin erilainen. Asiakaskunnan vaihtuvuus on pienempää, ja siellä on vahvempi me-henki kuin kaupungissa, jossa on opiskelijoita, turisteja ja muuten liikkuvaa väkeä. 

Hiihtämisestä

Seuraava yhteinen harrastuksemme on opetella hiihtämään. Takapihaltamme lähtee latu. Viime keväänä ostimme sukset, mutta ehdimme kokeilla niitä vain pari kertaa. Edelliset hiihtokerrat olivat 1990-luvulla yläasteella. Täytyy sanoa, että välinekehitys on mennyt 30 vuodessa eteenpäin. Isoin oivallus oli kuitenkin se, miten kaunis luonto meillä on. Ei tarvitse mennä kieli vyön alla, vaan voi vain nauttia siitä hetkestä, kun aurinko paistaa keväthangelle.  

Aamukahvista

Me emme pidä varsinaista kesälomaa. Mikään kunnia-asia se ei ole, vaan oma valintamme. Meidän kesälomamme on se, että tulemme kesällä töihin aamulla yhdeksän aikaan normaalin kuuden tai seitsemän sijaan. Silloin nautimme aamukahvin ja aamupalan rauhassa kotona ja käymme samalla läpi päivän ja loppuviikon asioita sekä tapahtumia. Ilman kännyköitä ja ilman sosiaalista mediaa. Se on ihana hetki, jota voi suositella. 

Unelmista

Unelmat on mahdollista toteuttaa kovalla työllä. Yksin se ei onnistu, vaan ympärille tarvitaan oikeita ihmisiä, jotka uskovat sinuun ja antavat mahdollisuuksia yrittää. Tärkeintä on silti uskoa itseensä. Paras saamamme neuvo on, että ”vaikka matkalla on myrskyjä, pidä laiva kurssissa.” Ei voi sinkoilla eri suuntiin, vaan pitää uskoa omaan tekemiseen ja päämäärään. Ja reivata purjeita niin, että tuuli ottaa niihin. Meidän haaveemme on ollut moderni eurooppalaistyyppinen kauppa, joka huokuu tuoreutta. Se on nyt rakenteilla.

Ketkä?

42-vuotiaat Janne Saarela ja Marjo Helisten-Saarela ovat oululaisen K-Supermarket Toppilan kauppiaspariskunta.  

Juuri nyt

Superkauppiaat-sarja seuraa K-Supermarket-kauppiaiden elämää. 2. tuotantokausi saa ensi-iltansa Nelosella ja Ruudussa 5.10.

Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 10/2022

JULKAISTU   29.9.2022TEKSTI   Janne ItkonenKUVAT   Elina Siira

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?