Kauppias Ville Behm: "Tunnen asiakkaani etunimeltä"
K-kauppias Ville Behm palvelee Suomenlinnan yhteisöä ja turisteja suurella sydämellä.
Puhelin pirahtaa K-Market Suomenlinnassa. Siihen vastaa kauppias Ville Behm. Langan toisessa päässä on saaren asukas, jonka pieni lapsi on sairastunut. Yksinhuoltaja ei haluaisi lähteä kävelemään kauppaan kipeän lapsen kanssa, joten hän kysyy, olisiko kauppatilaus mahdollista saada kotiovelle toimitettuna.
Totta kai, Behm vastaa, ja kerää ostokset sähköavusteisen laatikkopyörän kyytiin. Sitten yksi kaupan työntekijöistä polkee saaren mukulakivikatuja pitkin asiakkaan luo.
– Minulle on alusta saakka ollut tärkeää palvella saaren yhteisöä mahdollisimman hyvin, Ville Behm sanoo.
Helsingin edustalla sijaitsevassa Suomenlinnassa asuu 750 asukasta. Behmin pyörittämä K-Market on saaren ainoa ruokakauppa. Behm on toiminut Suomenlinnassa kauppiaana vuodesta 2018.
– Tunnen vähintään etunimeltä lähes kaikki paikallisista. Jos lähden kylänraitille kävelylle koirani kanssa, saa koko ajan olla morjestelemassa ja vaihtamassa kuulumisia.
Behm muistaa edelleen, kun hän sai ensimmäisen henkilökohtaisen joululahjan asiakkaaltaan. Se oli kuohuviinipullo, jonka saaren asukas antoi hänelle vuolaan kiitoskirjeen kanssa. Nainen oli vilpittömän onnellinen siitä, että kaupassa oli kuultu hänen toiveitaan.
– Se tuli täysin puskista ja nosti tunteet pintaan. Tuli sellainen olo, että jotain on tehty oikein.
Kaupan vakioasiakkaisiin kuuluvat myös saaren avovankilan asukkaat. Kerran Behm sai eräältä vangilta joulukortin. Tämä kiitti saamastaan hyvästä palvelusta.
– Moni kehuu meitä siitä, että kaupassa asiointi on kuin kotiin tulisi. Saaren yhteisö on niin tiivis, että tunnemme toisemme puolin ja toisin.
Behmiltä on kyselty, milloin tämä aikoo siirtyä kauppiaaksi isompaan kauppaan. Ainakaan toistaiseksi sellainen ei ole käynyt miehen mielessä. Hän on onnellinen Suomenlinnassa.
– Tämä on turvallinen lintukoto, jossa viihdyn edelleen.
Verenperintöä vastaan
Kauppiuus on Behmillä verissä. Hänen vanhempansa pyörittivät vuoteen 2007 saakka kauppaa Jyväskylässä. Behm pyöri kaupassa pienestä saakka ja ryhtyi tekemään siellä töitä yläasteikäisenä.
– Tavallinen lauantai oli sellainen, että menin aamulla iskän kanssa töihin, istuin pullohuoneessa lajittelemassa pulloja ja purin kuormia. Työvuoron jälkeen lähdin lumilautailemaan.
Aikuistuessaan Behm ajatteli, ettei missään nimessä haluaisi kauppiaaksi. Hän opiskeli armeijan jälkeen liiketaloutta ja päätyi esihenkilöksi tavarataloon. Pikkuhiljaa yrittäjyys alkoi kuitenkin kiinnostaa. Kun vastaan tuli K-ryhmän tarjoama kauppiasvalmennus, valinta oli helppo. Valmistuessaan kauppiaaksi vuonna 2017 Behm oli jo iskenyt silmänsä Suomenlinnaan juuri avattuun K-Marketiin. Hän haki paikkaa silloisen vaimonsa kanssa ja tuli valituksi.
– Näimme kaupassa valtavaa potentiaalia. Suomenlinna on yksi Helsingin tärkeimmistä turistikohteista, joten asiakkaita voisi riittää. Myös meren läheisyys ja luonto houkuttelivat.
Nuudeleita ja Muumi-keksejä
Behmin kaupalla on kaksi tärkeää tehtävää. Toisaalta hän haluaa tarjota paikallisille asukkaille kaiken, mitä nämä tarvitsevat. Peruselintarvikkeiden valikoiman täytyy siis olla riittävä.
– Tavoitteena on se, ettei asukkaiden tarvitse lähteä kauppaan mantereelle, jos eivät halua. Kuuntelemme paikallisten toiveita.
Toinen puoli ovat saaren vierailijat. Kaupasta pitää löytyä evääksi sopivaa murkinaa, kuten jäätelöä, kahvia, valmisleipiä ja smoothieita. Myös kaupan paisto- ja kahvipisteet päivitettiin vastikään.
Behm on tiimeineen miettinyt myös sitä, miten kauppa palvelee ulkomaisia turisteja. Suomenlinnassa vierailee paljon esimerkiksi aasialaisia, ja siksi kaupan valikoimassa on runsaasti kuppinuudeleita.
– Kahvipisteeltä saa kuumaa vettä, joten nuudelit voi nauttia halutessaan heti. Kassalta tarjotaan mukaan syömäpuikot.
Ulkomaiset turistit ostavat kaupasta myös matkamuistoja. Esimerkiksi kaikki Muumi-aiheinen, kuten Muumi-keksit, kiinnostavat.
– Sen lisäksi Fazerin suklaata, salmiakkia, lakritsia, porosalamia ja mustikkamehua menee paljon.
Ei pomottelulle
Kauppiaana Ville Behm haluaa olla eteenpäin katsova ja rento.
– Vaikka tämä on elämäntapa, pidän huolta siitä, että elämässäni on muutakin. Lenkkeilen koiran kanssa, treenaan kuntosalilla, laitan ruokaa ja katselen sarjoja ja elokuvia.
Vastapainoa työlle tuo myös musiikki, joka on ollut Behmille nuoresta asti intohimo. Hän kuuntelee musiikkia laajalla skaalalla indiestä konemusiikkiin ja jopa punkiin.
– Kaupalla soi K-radio, mutta joskus viikonloppuisin luon tunnelmaa jazzilla.
Behm myöntää, että kauppiasuran ensimmäiset vuodet olivat stressaavia. Nykyisin kaupan pyörittäminen sujuu rutiinilla, kun asiakaskunta ja toimintaympäristö ovat tulleet tutuiksi. Iso merkitys on myös sillä, että vakiohenkilökunta on pysynyt samana useamman vuoden.
– Täällä on kuusi ympärivuotista työntekijää sekä yhtiökumppani Aino, mutta määrä lähes tuplaantuu kesäisin. Meillä on upea porukka, johon mahtuu monenlaista persoonaa.
Behm näkee, että työntekijöiden hyvinvoinnin kannalta tärkeintä on se, että kauppias on läsnä kaupan arjessa, mutta ei kuitenkaan mikromanageeraa.
– Annan ohjeistuksen, jota henkilökunta saa sitten toteuttaa omalla tyylillään.
Suurimman osan työpäivästään Behm viettää myymälän puolella. Hän rakastaa etenkin kassatyöskentelyä, jossa pääsee tapaamaan asiakkaita kasvokkain. Iltapäivällä Behm vetäytyy toimistoon hoitamaan tilauksia ja muita juoksevia tehtäviä. Välillä hän kääntää katseensa koneen näytöstä ikkunaan, josta avautuu upea merinäköala.
– En kyllästy siihen ikinä.
KAUPPIAAN TOP 3 -VINKIT
Paikallinen helmi Vuonna 1995 perustettu Suomenlinnan Panimo järjestää kesäisin tutustumiskierroksia.
Vinkki kaupassa käyntiin Jos haluaa asioida ilman jonoa, kaupassakäynti kannattaa ajoittaa lauttavuorojen väliin. Kauppa täyttyy etenkin kesällä hetkellisesti lautan rantautuessa.
Suosikkini Pirkka-tuotteista Pirkka-luomubanaani. Toimii aina, kun tarvitsee nopeaa verensokerin kohotusta.
K-KAUPPIAS ESITTÄYTYY
KUKA? Ville Behm, 36.
KAUPPA K-Market Suomenlinna Helsingissä.
ASUINPAIKKA Helsingin Kruununhaka, josta on noin kymmenen minuutin kävelymatka Kauppatorille. Lauttamatka Suomenlinnaan kestää vartin.
PERHE Ville asuu 5-vuotiaan laivakoira Purrin kanssa.