Isovanhemmuus opettaa läsnäoloa
Elina Syväjärvi sai ensimmäisen lapsenlapsensa ollessaan 48-vuotias. Tuore isovanhemmuus aiheutti hänelle positiivisen identiteettikriisin, kun hän ymmärsi siirtyvänsä seuraavaan vaiheeseen sukupolvien ketjussa.
Muistan elävästi sen hetken, kun kuulin, että minusta tulee isoäiti. Oli syksy 2025, kun tyttäreni soitti ja kysyi, voisiko hän tulla puolisonsa kanssa käymään. Äidinvaistoni sanoi, että hänen asiansa olisi tärkeä.
Meille päästyään tyttäreni ojensi minulle lahjapussukan. Sen sisällä oli pikkuruinen vauvan body, jossa oli vuosiluku 2026. Ilahduin valtavasti ja liikutuinkin. En tosin ollut uutisesta kovin yllättynyt, koska tyttäreni ja hänen puolisonsa ovat olleet pitkään yhdessä. Perheen perustaminen tuntui loogiselta jatkumolta.
Kului silti useampi viikko ennen kuin ymmärsin, mitä oli tapahtumassa. Vauvauutinen oli yhden ajanjakson loppu ja toisen alku. Vaikka 25-vuotias tyttäreni on ollut aikuinen jo pitkään, hän oli sitä silmissäni nyt aivan uudella tavalla.
Ymmärsin siirtyväni omasta vanhemmuudestani seuraavaan vaiheeseen. Meitä on elossa neljä sukupolvea, sillä 68-vuotias äitini elää myös. Isovanhempana minulle tuli nyt omaksuttavaksi sukupolvien ketjussa uusi rooli, jota oma äitini oli kantanut pitkään.
Etuoikeus ja kunnia hoitaa vauvaa
Tyttäreni synnytti tyttövauvan toukokuussa. Olin silloin töissä ja keskeytin meneillään olevan kokoukseni, kun hän soitti minulle. Hän kertoi pienokaisen syntyneen juuri hyvävointisena. Loput työpäivästä meni kuin sumussa.
Onneksi työtoverini ymmärsivät, että ajatukseni olivat jo sairaalassa. Kiiruhdin sinne tyttäreni toiveesta heti työpäivän jälkeen. Tuntui tärkeältä ja liikuttavalta, että hän halusi minut vierelleen mahdollisimman nopeasti.
Sairaalan perhehuoneessa sain vauvan heti syliini. Se oli herkkä hetki. Katselin ja ihmettelin pikkuruista uutta ihmistä.
Tunnetasolla isovanhemman roolini alkoi rakentua seuraavien viikkojen aikana. Tyttäreni perhe asuu muutaman kilometrin päässä minun ja puolisoni kodista, joten näemme toisiamme vähintään kerran viikossa.
Meillä on ollut puolisoni kanssa etuoikeus ja kunnia saada hoitaa vauvaa paljon. Olen päässyt muodostamaan pikkuiseen läheisen suhteen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Osaan jo tunnistaa vauvan itkusta, mitä hän on vailla: onko vaippa märkä, onko hänellä nälkä vai kaipaako hän läheisyyttä. Juttelen vauvalle erilaisilla hellittelynimillä. Kullanmuru taitaa olla niistä yleisin.
Aina valmiina auttamaan
Elämäni on pääpiirteittäin hyvin samanlaista kuin ennen isoäidiksi tuloa. Teen vaativaa ja aikaa vievää työtä talous- ja hallintojohtajana. Lisäksi harrastan aktiivisesti liikuntaa, muun muassa hyroxia. Kesäisin purjehdin puolisoni kanssa paljon.
Lapsenlapsen myötä ajankäyttöni on kuitenkin muuttunut. Suunnittelen omia menojani niin, että minulla riittää aikaa myös tyttäreni perheelle ja vauvalle. Haluan olla heidän tukenaan ja apunaan, kun he sitä tarvitsevat. Ajattelen, että se edesauttaa myös heidän jaksamistaan vauvaperheen arjessa.
Silti minulle on samaan aikaan tärkeää pitää kiinni omista harrastuksistani, jotta pysyn hyvässä kunnossa. Junailen aikatauluni niin, että ehdin saman illan aikana sekä jumppaan että hoitamaan vauvaa.
Olen tehnyt heille selväksi, että minua saa aina pyytää avuksi. Koska olen arkipäivisin töissä, hoidan vauvaa useimmiten iltaisin. Yritän olla aina tarvittaessa saatavilla, mutta ymmärrän perheen tarvitsevan myös omaa aikaa enkä tuputa itseäni kylään.
Yritän myös olla tyrkyttämättä omia neuvojani. Jaan omia vauvanhoitoon liittyviä ajatuksiani vain, jos niitä kysytään.
Mama ja papa
Isovanhemmuuden myötä minun on täytynyt luoda identiteettini uudelleen. Se on ollut jonkinlainen positiivinen identiteettikriisi. Olen isovanhemmaksi melko nuori ja tulin itse äidiksi 23-vuotiaana.
Omassa lapsuudessani isovanhemmuus oli erilaista kuin nyt. Isovanhemmat olivat pääsääntöisesti jo eläkkeellä ja hieman iäkkäämpiä. Elämänmeno oli muutenkin silloin vähän verkkaisempaa kuin nykyään. En osaa ajatella kuuluvani samaan joukkoon. Vietän vauhdikasta elämää enkä tunne itseäni mummomaiseksi. Onneksi myös monella ikäiselläni kaverillani on lapsenlapsia, joten en tunne itseäni ihan kummajaiseksi.
Pohdiskelin pitkään, millä nimityksellä haluaisin itseäni kutsuttavan. Mummi, mamma ja mummo tuntuivat vierailta. Lopulta päädyin siihen, että olen lapsenlapselleni mama. Puolisoni on papa. Hän on vauvalle bonus-isoisä, sillä muodostamme puolisoni kanssa uusperheen, johon kuuluu kolme aikuista lasta.
Isovanhemmaksi tuloon liittyy myös haikeutta. Se konkretisoi sen, etten ole enää nuori. Oma elämänkaareni on siinä pisteessä, etten enää tule uudelleen äidiksi. Elämä on peruuttamattomasti erilaista kuin ennen. Samaan aikaan isovanhemmuus tuntuu suurelta etuoikeudelta: olen saanut kokea äitiyden ja nyt vielä seuraavankin vaiheen isovanhempana.
Kaikki muu menettää merkityksensä
Isovanhemmuus on opettanut minulle uudenlaista läsnäolon taitoa. Aiemmin olen arjessani tottunut hektiseen tahtiin ja touhuamaan kiireellä, moniakin asioita samaan aikaan.
Tyttärentyttäreni kanssa viettämieni hetkien aikana kaikki muu menettää merkityksensä. Silloin en tarvitse kännykkää tai muuta ajanvietettä. Olen vain hänen kanssaan, pidän sylissä ja ihmettelen.
Isovanhempana minun ei tarvitse huolehtia kodinhoidosta tai koiran ulkoilutuksesta, kuten aikoinani tuoreena äitinä. Saan vain nauttia vauvan läheisyydestä vailla arkista puurtamista. Se on ihanaa. Lapsenlapseni seurassa olen myös oivaltanut uudella tavalla, miten syvää iloa voi tuntea. Onnen tunne on käsittämättömän suuri niissä hetkissä, kun saan olla tämän pienen ihmisen kanssa.
Haaveita tulevasta
Muistan erään tuttavani todenneen jo vuosia sitten, että isovanhemmuus tuntuu siltä kuin saisi omat lapsensa hetkeksi pieninä takaisin. Nyt ymmärrän, mitä hän sillä tarkoitti.
Huomaan miettiväni jo asioita, joita haluaisin tulevaisuudessa tehdä lapsenlapseni kanssa. Olisi ihanaa, jos hän voisi lähteä jonakin päivänä kanssamme purjehtimaan ja saisin opettaa häntä kaikessa siihen liittyvässä.
Luonto on aina ollut minulle tärkeä, ja haaveilen tekeväni lapsenlapseni kanssa metsäretkiä, kuten tein omien lasteni kanssa.
Olen rakastanut pikkutytöstä asti satuja ja luin niitä lapsilleni. Minulla on pino vanhoja satukirjoja tallessa, ja toivon voivani johdattaa tulevaisuudessa myös lapsenlapseni kirjojen maailmaan.
Toivon, että minulla säilyy lapsenlapseeni läheinen suhde ja että voisimme puolisoni kanssa olla hänelle luotettavia aikuisia, joiden kanssa hän haluaisi viettää aikaa. Haluan opettaa hänelle samanlaisia arvoja kuin omillekin lapsilleni: muiden kunnioitusta ja huomioon ottamista.
Haluaisin olla hänelle malli vahvasta naisesta. Aion valaa häneen luottamuksen, että hänestä voi tulla ihan mitä tahansa hän itse haluaa – sinnikkyydellä ja ahkeruudella kaikki unelmat ovat saavutettavissa.”
Käytännöllisyyttä vauva-arkeen
1. Tuttu tuttipullo
Vauvan tarvikkeissa ja astioissa arvostetaan nyt erityisesti käytännöllisyyttä ja korkeaa laatua. Esimerkiksi hyvä tuttipullo on helppo koota ja pestä. Hoitopaikkaan kannattaa hankkia samanlainen pullo kuin vauvalla on omassa kodissaan, jotta tuttiosa on tuttu.
2. Suuhun sopiva
Vauva tutkii maailmaa kaikilla aisteillaan, joten on tärkeää, että lelusta saa hyvän otteen ja sitä on turvallista myös maistaa. Lisäksi vahvat värit ja kontrastit sekä erilaiset pinnat ja rapisevat äänet kiinnostavat vauvaa.
3. Hellävaraista ihonhoitoa
Vauvan herkkä iho ei juuri hoitotuotteita tarvitse. Hajusteeton perusvoide tai vauvaöljy auttaa kuiviin ihoalueisiin. Vaippaihottumaa tai pieniä hiertymiä varten kotiapteekkiin on hyvä varata myös sinkkivoidetta.
Pro-vinkit antoi: vauvatarvikkeiden valikoimapäällikkö Emmi Forsström, Kesko
Ostoslistalle
Kun tuttipullo päästää maitoa vain vauvan imiessä aktiivisesti, vauva voi juodessaan pitää taukoja, niellä ja hengittää omaan tahtiinsa. Philips Avent Natural Response -tuttipullo, 260 ml, 11,49 €, K-Citymarket.
Ranskalainen Sophie La Girafe -lelu on klassikko jo 1960-luvulta ja edelleen monen vanhemman ja vauvan suosikki. Luonnonkumista valmistettu purulelu on kevyt, vauvan on helppo tarttua siihen ja rypyläisten pintojen pureskelu lievittää vauvan ienten kutinaa. Sophie La Girafe -purulelu, 11,99 €, K-Citymarket.
Sinkkivoide rauhoittaa ja viilentää vauvan ärtynyttä ja punoittavaa ihoa. Suomessa valmistettu tuote.Ainu-sinkkivoide, 100 ml, 3,35 €, K-Citymarket.
Ilmiöt 
