
Siipalesämpylä
Joskus tulee ostettua liiankin paksuja sämpylöitä, joiden täyttäminen tuottaa päänvaivaa. Keksinpä kuitenkin oivan sämpylän leikkaustavan, joka mahdollistaa mehukkaan ja suuta myötäilevän kokonaisuuden: Kun sämpylään tekeekin kaksi viiltoa pitkittäin, saa täyttäjä enemmän tilaa täytteille. Nyt ei myöskään tarvitse kumppanin kanssa riidellä siitä, tuleeko kinkku vai juusto päälle, vaan ne voi sijoittaa omiin kerroksiinsa. Jos kuitenkin riidan siementä toinen osapuoli haluaa kylvää, ja sanoo ettei juusto kuulu ensimmäiseen kerrokseen, voi sämpylän kääntää käsissään toisin päin, jolloin kinkku on ylimmäisessä kerroksessa. Oli miten oli, tällaisella sämpylän täyttöniksillä varmistetaan mehukas lopputulos, sillä liian paksu pohja ja/tai kansi ei ole tuomassa kuivaa suutuntumaa, vaan täytteet asettuvat mukavasti ja tasaisesti koko sämpylän korkeudelle.
Lue myös nämä

"Mummi, mitä tänään tehdään" – Irina leipoo lastenlastensa kanssa muistoja keittiössä
Pohjanmaalla Pelkkalan perheessä lapset eivät seuraa sivusta, vaan leipovat ja kokkaavat mukana jo pienestä pitäen. Irina-mummin keittiössä Veronica, Vincent ja Elin oppivat taitoja, rohkeutta ja yhdessä tekemisen iloa, joka jatkuu sukupolvelta toiselle.

